Koordinaattori, kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus

LUT-yliopiston opintopalvelut hakevat koordinaattoria kansainvälisen opiskelijaliikkuvuuden pariin.

Opintopalvelut palvelevat LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoita sekä opettajia. 

Tehtäväkuvasi koostuu lähtevien opiskelijoiden kansainvälisiin harjoitteluihin sekä saapuviin ja lähteviin lyhyisiin opiskelijavaihtoihin liittyvistä koordinointitehtävistä. Tehtäviisi kuuluu muun muassa opiskelijoiden hakemusten käsittelyä ja opastusta sekä opiskelijoiden neuvontaa, apurahasopimusten laadintaa sekä opiskelijaliikkuvuuden markkinointia korkeakouluopiskelijoille. 

Koordinaattorina toimit tiiviissä yhteistyössä koulutusohjelmien kanssa ja olet osaltasi laajentamassa liikkuvuuspalveluiden toimintaa. Osallistut opiskelijavaihtojärjestelmän päivittämiseen ja kehittämiseen. Lisäksi hoidat apurahojen maksatusasioita sekä budjettiseurantaa.

Odotamme sinulta:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • aktiivista asiakaspalveluotetta sekä innostunutta ja ammatillista asennetta
  • kykyä itsenäiseen toimintaan erilaisissa verkostoissa ja monikansallisissa työympäristöissä
  • hyviä viestintätaitoja sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen osaamista
  • hyviä koordinointi- ja tiimityötaitoja sekä digiosaamista
  • hallinnollista osaamista
  • kiinnostusta kansainvälisen korkeakouluyhteistyön kehittämiseen.

Sinulla on kokemusta:

  • kansainvälisistä ammattikorkeakoulujen tai yliopistojen vaihto-ohjelmista
  • koordinointitehtävistä kansainvälisessä toimintaympäristössä
  • opiskelijavaihtojärjestelmistä.

Korkeakoulutuntemuksen laskemme eduksi. 

Tarjoamme merkityksellisien työtehtävien lisäksi asiantuntevan työyhteisön sekä joustavat mahdollisuudet yhdistää työ- ja vapaa-aika. Tuemme työntekijöitämme ylläpitämään ja kehittämään osaamistaan.

Kotikampuksesi voi olla joko Lappeenranta tai Lahti. Odotamme valmiutta liikkua ja työskennellä tarpeen mukaan molemmilla kampuksillamme. Tehtävässä osittainen etätyöskentely on mahdollista.

Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.

Palkkaus määräytyy yliopistojen muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaan. Tehtävä sijoittuu vaativuustasolle 8 (2787,57 e/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa 6–50 % tehtäväkohtaisesta palkasta.

Lisätietoja antaa kansainvälisten liikkuvuuspalveluiden palvelupäällikkö Mari Tuukkanen, +358 40 741 8842. Soittoajat: 7.10.2024 klo 15–16 ja 10.10.2024 klo 10–11 sekä opiskelijoiden ohjauspalveluiden päällikkö Jarkko Tuominen, +358 44 708 1274. Soittoajat: 15.10.2024 klo 8–9.30, 16.10.2024 klo 12–13.30 ja 18.10.2024 klo 10–11.

Jätäthän hakemuksesi, CV:n ja muut mahdolliset liitteet 27.10.2024 klo 23.59 mennessä sähköisen järjestelmämme kautta.

Lue lisää LUT työnantajana.


LUT-yliopisto | Puhdas energia, vesi ja ilma ovat elämän edellytyksiä, joihin me LUT-yliopistossa etsimme ratkaisuja tekniikan, talouden ja yhteiskuntatieteiden osaamisella. Autamme yhteiskuntaa ja yrityksiä uudistumaan kestävästi. Kansainvälisessä tiedeyhteisössämme on yli 9 000 jäsentä. Kampuksemme sijaitsevat Lappeenrannassa ja Lahdessa. Olemme ilmastoteoissa yksi maailman parhaista yliopistoista. lut.fi

LAB-ammattikorkeakoulu | Opiskelun ja työn parhaat puolet. LAB-ammattikorkeakoulu on työelämän innovaatiokorkeakoulu, joka toimii Lahdessa, Lappeenrannassa ja verkossa. Tarjoamme koulutusta viidellä eri alalla: sosiaali- ja terveysala, tekniikka, liiketalous, hotelli-, ravintola- ja matkailuala sekä muotoilu, kuvataide ja visuaalinen viestintä. Vahvuuksiamme ovat kiertotalous, design, innovaatiot sekä hyvinvointi. Meillä työskentelee 9 800 opiskelijaa sekä 550 opettajaa ja TKI-asiantuntijaa. lab.fi


Rekrytointijärjestelmän tekninen tuki recruitment@lut.fi.

Hakuaika alkaa: 30.09.2024 13:00Hakuaika päättyy: 27.10.2024 23:59
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta.
Muista lähettää hakemuksesi esikatselun jälkeen.
Hakemuksen lähettämisen jälkeen saat ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen tunnuksen ja salasanan, joilla voit kirjautua järjestelmään ja päivittää hakemustasi hakuaikana.
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Syntymäaika
päivä kuukausi vuosi
Juridinen sukupuoli tilastointia varten. Kunnioitamme yksityisyyttäsi ja kysymme vain juridisen sukupuolesi *
Kansalaisuus *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Matkapuhelin *
Puhelin muu
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Muu osoitetieto
Missä maissa olet asunut tai oleskellut viimeisten 12 kk aikana?
(Korkeintaan 400 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Koulutus ja tutkinnot
Ylin suoritettu tutkinto *
Koulutus
HUOM! Koulutukset järjestetään automaattisesti valmistumisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Koulun / oppilaitoksen virallinen nimi
Tutkinto
Pääaine / koulutusohjelma
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Valmistumisaika
kuukausi vuosi
Sivuaineet
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Opinnot kesken
Suoritettu opintopistemäärä, jos opinnot kesken
Muu hakemasi tehtävän kannalta oleellinen koulutus
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työkokemus
HUOM! Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan.
Tehtävänimike
Pääasialliset tehtävät
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työnantaja
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde loppui
kuukausi vuosi
Muu hakemasi tehtävän kannalta oleellinen työkokemus
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Osaaminen
Hakemasi tehtävän kannalta keskeinen osaamisesi
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kerro tietoteknisestä osaamisestasi
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Äidinkieli *
1. vieras kieli
2. vieras kieli
Muu kielitaito ja kielitaidon taso
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Muuta
 
Muuta
Milloin voit aloittaa työskentelyn meillä?
päivä kuukausi vuosi
Suosittelijan nimi ja yhteystiedot
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Mistä sait tiedon työpaikasta? *
Liitteet
Tiedoston maksimikoko on 10 Mt. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx. Tiedoston sisällön on myös vastattava päätettä.
Tiedoston koko max. 10240 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Liitä CV (Enint. 10 sivua; CV:n liittäminen ei korvaa lomakkeen aiempia kysymyksiä) * *
Tiedoston koko max. 10240 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Liitä hakemus (hakemuksen liittäminen ei korvaa lomakkeen aiempia kysymyksiä) *
Muut liitteet
Tiedoston koko max. 10240 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Muu liite 1
Tiedoston koko max. 10240 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Muu liite 2
Tiedoston koko max. 10240 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Muu liite 3
Tiedoston koko max. 10240 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Muu liite 4
Tiedoston koko max. 10240 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Muu liite 5
Suostumus henkilötietojen käsittelyyn
Hakemustani saa käyttää myös muissa LUT-konsernin (LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu) rekrytoinneissa
Hakemuksia säilytetään kolme (3) vuotta. Liitä hakemukseesi vain ne todistukset, jotka on pyydetty hakuilmoituksessa. Katsomme muut tarvittavat todistukset mahdollisessa haastattelussa.